Kuinka siniset silmät sillä tytöllä oli! Niihin katsoi kuin kirkkaimmalle kevättaivaalle. Hän ei milloinkaan pettäisi ketään eikä milloinkaan salaisi tekoaan.
Luottavin ja lämpimin sydämin Eva-täti jatkoi kiertoaan ja tuli Maudin luo, joka itsepintaisesti piti yhä vain tavaroitaan purkamatta. Purkakoon se, jota haluttaa. Hän ei aio vaivautua. Mutta Eva-täti teki asiasta lyhyen lopun. Hän tunsi Rydemanien luonteen, kun oli ollut Dresdenissä samassa kasvatushoitolassa, jossa Maudin kolme tätiäkin oli ollut. Heilläkin oli ollut Maudin oikukkaasti jurottavat kasvat, kun jokin ei heille "sopinut", mutta toisin vuoroin heidän leveä huumorinsa saattoi panna koko tyttöparven ilosta läikkymään. Ja Eva piti heistä kuitenkin kaikkien niiden hauskojen hetkien tähden, jotka oli heidän parissaan viettänyt. Vilkaistuaan pikipäin ympärilleen hän sanoi: "nyt me puramme tavarat, Maud. Ja meidän täytyy joutua. Anna sinä minulle ne, mitä pannaan lipastoon!"
Maud katsoa siritti vapaaherrattareen, pyöräytti päätään ja jyhkeää ruumistaan, meni vastahakoisesti matka-arkun luo ja jäi siihen seisomaan avain kädessä.
"Rakas Maud, festina lente on kehno ohje tässä tapauksessa. Meidän on parasta käydä heti käsiksi toimeen, minä muistan, kuinka sinun tätisi purkivat matkalaukkujaan — se tapahtui eräässä tyttöjen hoitolassa Dresdenissä. Ulla ja Beata kiistelivät eräästä silkkihameesta, jonka kumpikin väitti saaneen omakseen. He kiskoivat sitä kaikin voiminsa, niin että se yhtäkkiä repesi kahtia, mutta silloin he eivät voineet pidättää nauruaan, vaan nauroivat niin makeasti, että tupsahtivat istualleen lattialle kummallakin hameenpuolikas sylissä."
Maud näki kinailun niin ilmi elävänä edessään, että hänkin herahti nauruun, joka helmeili niin raikkaana ja kirkkaana hänen punaisilta huuliltaan, että koko tyttö muuttui.
"Sepä oli mainiota rehkinää", sanoi hän Eva-tädin kauhistukseksi, mutta tätä leveäsuista huomautusta ei nyt juuri voinut moittia. Aikaa oli vähän. Matkalaukku lennähti kuitenkin auki, ja Maud sai ihmeteltävän ripeästi tavaransa paikoilleen.
"Niin se kävi, että hurahti", sanoi hän pirteän vallattomalla tavallaan. "Paljon kiitoksia avusta."
Hän nyökkäsi kömpelösti, mutta näytti niin herttaiselta, ettei Eva-täti voinut olla taputtamatta hänen pulleaa poskeaan. Maud ei tosiaankaan kelvannut salonkinaiseksi, mutta jos hän koettaisi, voisi hänestä olla hyötyä ja iloa maailmassa. Eva-tädin mieleen välähti eräs ajatus, ja kun hän käsi Maudin kainalossa saapui ruokasaliin, oli hän jo alkanut sitä kehittää.
Jatko seurasi illalla, kun oli kokoonnuttu salonkiin syksyn ensimmäisen takkavalkean ääreen, joka oikeastaan oli vain komeilua. Piirin keskellä oli pieni pöytä ja sillä kaksi maljaa täynnä omenia ja pähkinöitä.
Minka oli laulanut Maryn säestäessä ja kumpikin palkittiin vilkkailla kättentaputuksilla. Maud oli kertonut murrejuttuja ja mademoiselle Desirée Renard lausunut runon Rostandin L'Aiglonista.