"Tietysti. Hän sanoi: 'Minkäs näköinen se nykyään on se pörröpää, joka mieli sinisukaksi?' Voit arvata, että kuvailin sinua edullisesti, koska hän aikoo pyytää sinua juhlaan."
"Paljon kiitoksia, mutta hän kai muuttaa mielensä nähtyään alkukuvan."
Barbroa hävetti, kun hänen silmiinsä kihosi kyyneliä. Eihän hänellä ollut pienintäkään syytä tillittää, mutta Sonjalla oli niin kummallinen tapa antaa iloa ja ottaa se taas takaisin. Barbrolla oli kuitenkin kiire sanoa hyvää yötä. Samassa kun hän oli juoksemaisillaan ylös torninrappuja, tupsahti häntä vastaan Minka, joka äänettömästi liukui kahareisin alas kaidepuuta myöten, ja tämä kohtaus haihdutti heti synkät ajatukset.
"Oletko käynyt huoneessani?" kysyi hän ihmetellen.
"Ei, ei, laskin vaan mäki. Älä puhu täti, chérie!"
Barbro remahti nauramaan. Minka näytti aika hassunkuriselta katuessaan mäenlaskuaan, mutta oli samalla vallattoman halukas laskemaan uudestaan. Barbro kurkisti rappujen yläpäähän. Kaksi kaidepuuta ja niin ihanan jyrkät! Sepä oli mainion houkuttelevaa.
Ei näkynyt ketään. Sähköliekki valaisi himmeästi ylähallia. Barbro kuiskasi hämillään: "Eikös lasketa kilpaa? Se, joka pääsee kolme kertaa ensimmäiseksi, saa kokonaisen hehdon karamelleja."
Minka nyökkäsi veikeästi, ja mustat silmät välähtivät. Hän oli valmis tekemään vaikka mitä makeisista, oli hänen tapansa tunnustaa, eikä hän epäillyt hitustakaan voittavansa kilpailussa.
Kohta nuoret neitoset lennähtivät kaidepuun harjalle, molemmat yhtä innoissaan.
"Nyt", komensi Barbro, ja ennen kuin se oli sanottukaan, lensi Minka nuolennopeasti pitkin käsipuuta. Hän ehti kaikki kolme jaksoa ennen Barbroa, mutta tämä tunsi olevansa niin kiihtynyt urheilusta, että uudeksi urheiluksi ehdotti kapuamista käsien varassa pitkin kaidepuuta.