"Täällä on tupa!"
"Missä?"
Minka oli melkein käheä, mutta nyt hän oli joutunut niin lähelle, että kuuli selvästi Urbanin äänen.
"Tienkäänteessä."
Minka tuli ylen onnelliseksi. Tie kääntyi ehkä kahdenkymmenen metrin päässä Urbanista. Sinne asti he kyllä jaksavat mennä. Minka läksi uudestaan juoksemaan. Toivo päästä vihdoinkin lepäämään katon alle antoi hänelle voimia.
Urban hyppi häntä vastaan terveellä jalallaan.
"Kuulehan sinä, rakas, pikkuinen peto", sanoi Urban aivan äkkiarvaamatta, "minä luulin tulenani hulluksi tuskasta ja vihasta, kun sinä marssit tiehesi, mutta nyt saat uskoa, etten enää päästä sinua luotani." Muitta mutkitta Urban veti hänet luokseen ja valoi hänen kasvonsa täyteen suudelmia.
"No, mutta — Oo, Urban!"
Minka laski kätensä hänen kaulaansa. Nyt Urban seisoi jo vioittuneella jalallaan tuntematta tänä hetkenä kipua.
"Minka, sinä halusit, että kuoltaisiin yhdessä, minäpä haluan elää yhdessä."