"Valitse jotakin muuta."
"Se on ainoa ala, joka minua miellyttää, enkä minä voi antautua millekään muulle alalle, tappamatta yksilöllisyyttäni", vastasi Kurt tylysti ja hänen katseessaan oli jotakin kovaa, joka melkein peljästytti isää.
Tämä istui vaieten. Häntä suretti nähdessään poikansa nousevan häntä vastaan. Hän oli suuttunut itseensä tuon lyhyen, tylyn tavan tähden, jolla hän oli kohdellut poikaansa suruissaan tämän odottamattoman pettymyksen tähden.
"Sinulla on pitkä ura edessäsi", sanoi hän hetkisen kuluttua lempeämmällä äänellä.
"Minä tiedän sen. Eikö teillä ole varaa pitää minua Upsalassa niin kauan aikaa?" kysyi Kurt, hänkin pehmentyneenä.
"No kyllä. Mutta sinun tulee tietää, että muutaman vuoden perästä on myöskin Erik täysikasvuinen ja tytöt tarvitsevat myöskin oppia jotakin voidakseen ansaita toimeentulonsa."
"Mutta emmehän me läheskään ole varattomia."
"Totta kyllä, mutta minun seurakuntani on köyhä, ja silläkin on jonkunmoinen oikeus minun kukkarooni."
"Mitä siihen tulee, niin on kai lapsillasi lähin oikeus siihen."
Kirkkoherran tulinen luonto oli vähällä taas kuohahtaa näiden vaativien sanojen johdosta, mutta hän hillitsi itsensä.