"Monet vuodet ovat seurakuntalaiseni tottuneet kääntymään minun puoleeni, ei ainoastaan hengellisessä, vaan myöskin ruumiillisessa hädässään. Auttamalla heitä viimemainitussa, voittaa usein heidän luottamuksensa ja myötätuntoisuutensa. Ruumiilliset lahjat aukaisevat sydämen ja tekevät mielen vastaanottavaiseksi sanalle, jota julistamme. Minä olin seurakunnan paimen ennenkuin tulin isäksi, enkä saa jälkimäisen tähden laiminlyödä ainoatakaan velvollisuutta, joka seuraa ensimmäistä!"
"Mutta emmekö sitten mekin ole seurakuntalaisia?" huudahti Kurt katkerasti. "Ja on liikuttavaa, että sinä tahdot pakoittaa minua valitsemaan elämänuraa, johon ei minulla ole pienintäkään kutsumusta!"
"Rauhoitu! Olenhan sanonut, etten tahdo pakoittaa sinua. Saat täyttää tahtosi, vaikka se onkin järjetön. Minä kustannan elantosi Upsalassa. Lue mitä haluat, mutta ole ahkera ja varo tuhlaavaisuutta ja kevytmielistä elämää."
"Enhän minä ole tuhlannut tähänkään asti, enkä käsitä miksi nyt tekisin sitä enemmän kuin ennenkään."
"Ylioppilaselämässä on paljon kiusauksia. Kouluajalla olit sinä monenlaisen huolenpidon alaisena, mutta nyt joudut maailmaan omin päin, ja siinä on suuri ero. Sitäpaitsi pelkään minä, tämän keskustelumme ja sinun väitteittesi johdosta, ettei sinun sisällinen elämäsi enää ole sitä, mitä se on ollut, ja sen kautta kadotat sinä parhaan tukesi ulkonaisia kiusauksia vastaan."
"Sisällinen elämäni ei ole huonompi nyt kuin ennenkään. Siinä on vaan se ero, että se nyt on minun omaani. Minä elän sitä nyt itsenäisesti, sen sijaan että ennen kuljin talutusnuorassa."
"Poika parkani, ottakoon Jumala sinut omaan talutusnuoraansa", sanoi kirkkoherra ja nousi ylös. "En luullut, että tämä keskustelu kävisi näin kiivaaksi", lisäsi hän surullisesta.
"Ei se ole yksin minun syyni", mutisi Kurt, joka kuitenkin tunsi mielessään katumusta. Jos hänen isänsä vaan olisi puolella sanallakin tunnustanut, että hänkin oli tulistunut, olisi tuo ylpeä, mutta vaikutteille altis nuorukainen kokonaan taipunut; mutta kirkkoherra ei sitä tehnyt.
"Ole varoillasi, ett'et kulje harhateillä, ja pane mieleesi, että hartain toivoni on, että jättäisit järjettömät tulevaisuuden suunnitelmasi", sanoi hän vaan ja laski kätensä pojan olkapäälle, aavistamatta, että tämä hyvää tarkoittava varoitus teki nuorukaisen uhmailevaan mieleen aivan päinvastaisen vaikutuksen, kuin hän luuli.
5.