"Mutta Erik, onko nyt sopivaa maata keskellä valoisaa päivää!" huudahti vanha Maija, mentyään lastenkamariin ja nähtyään perheen nuorimman miespuolisen jäsenen loikovan tyynyjen välissä sohvalla täydessä unessa.
Hän ähki ja teki kärsimättömän liikkeen kädellään. "Antakaa minun olla rauhassa!" Mutta Maija ei helpottanut.
"Eikö hän kuule? Eikö voileipä kelpaa? Pöytä seisoo katettuna alhaalla ja kaikki toiset ovat aterioineet", sanoi hän ja ravisteli poikaa.
"Minä en huoli voileivistä. Eikö Maija voi antaa minun olla rauhassa?"
"Onko hän sairas?"
"En minä sairas ole."
Ja Erik kääntyi toiselle kylelleen nukkuakseen uudelleen.
"En eläissäni ole nähnyt tuonlaista poikaa. Ei tässä nyt asiat ole oikealla tolalla", mutisi vanha palvelija.
Eikä asiat olleetkaan hyvästi. Erik sairastui ankarasti. Uneliaisuus eneni ja hän rupesi valittamaan kipua päässä. Kun vaivat enenivät, täytyi hänen paneutua vuoteeseen.
Seurasi tuskallisia päiviä ja öitä. Pojan vuoteen vieressä valvottiin ja toisinaan oli häntä väkisin pidettävä siinä, kun hän kuumeen houreessa huusi ja pyrki ulos. Lääkäri sanoi, että aivot olivat vioittuneet.