Tohtori ei oikein itsekään uskonut, mitä väitti, hän sanoi sen vain saadakseen kuulla toisen vastaväitteen.
Mutta Eeditin vaikeneminen todisti, että hän sittenkin oli arvannut oikein.
Hetken ajan seisoi tohtori kuin huumautuneena ja kysyi sitten, missä Elisa oli. Saatuaan sen tietää, läksi hän heti sinne. Ketään muuta ei ollut huoneessa kuin vainaja.
Tunti tunnin perästä kului, mutta tohtori ei palannut huoneesta. Levottomina raotettiin ovea. Tohtori seisoi yhä vieläkin vuoteen ääressä. Mitä hän siinä mahtoi ajatella? Sen tiesi ainoastaan Hän, joka tutkii sydänten salaisimmat.
"Eedit, mikähän meille tulee nyt neuvoksi. Oi, kunpa edes olisi Kustaa
Aadolf täällä", virkkoi Kristian.
Eeditkin oli jo monasti tänään kaiholla kaivannut Kustaa Aadolfia, sillä hänen laillaan ei voinut kukaan murheellisia lohduttaa. Sähkösanoma oli lähetetty hänelle, mutta sittenkään ei ennättäisi hän tänään saapua. Ja johonkin keinoon piti heti ryhdyttämän.
Äkkiä välähti hyvä tuuma Eeditille mieleen. "Laskekaamme lapset isänsä luokse!" virkkoi hän.
"Hyvä, hyvä", sanoi Kristian, jonka mieli nähtävästi huojentui.
Sveniä ei löydetty, mutta Rigmor ja Aslög laskettiin sisälle isän ja äidin luokse.
Kuten Eedit oli aavistanut, aikaansaivatkin lapset jonkinlaisen käänteen isän mielentilassa, jo nähdessään heidät suli routa hänen sydämestään. Hetken perästä tulivat he kaikki ulos.