"Minkä sähkösanoman? En ole mitään saanut."
"Oi, etkö?"
Tohtorin sisimmässä vuoroin poltti, vuoroin paleli.
"Missä Elisa on?"
Ja tohtori tarttui kälynsä käsivarteen niin kovasti, että Eeditiä oikein pelotti. Mutta huomattuaan, miten liikutettuna Eedit oli, koetti tohtori hillitä itsensä.
"Sano kaikki minulle; minä olen karaissut mieleni. Nyt olen tyyni."
Hän oli enemmänkin kuin tyyni, hän oli miltei jäykistynyt.
"Koeta urhoollisesti kestää — — —", änkytti Eedit. "Elisa — on sairas."
Eedit ei uskaltanut tuoda koko totuutta näin yhtäpäätä ilmi. Hän pelkäsi Alfredin menettävän järkensä.
"Mikset samassa sano kaikkea? Sano vaan, että hän on kuollut!"