"En ainakaan ole kapinassa Häntä vastaan."
"Mutta rakastatko Häntä?"
"Kunnioitan Häntä ja pyrin paraimpani mukaan tekemään, mitä Hän tahtoo."
"Mutta se ei riitä? Sinun pitää oppia rakastamaan Häntä. Sinun pitää tulla Hänen omakseen, ja Hänen sinun omaksesi."
"En hyväksy uskonnon ja pyhien asiain alentamista jokapäiväisiksi."
"Jos me rakastamalla Jumalaa alennamme Hänet jokapäiväiseksi, niin luulen tämäntapaisen alentamisen olevan Jumalalle hyvin mieleen", sanoi Kustaa Aadolf vakuuttavalla äänellä.
Elisa ei siihen vastannut mitään, mutta hänen mielessään tuntui niin tukalalta. Hän ajatteli kaikkia niitä hengellisiä, joiden pariin hän oli elämässään sattunut. Muita epämiellyttävämmiltä he hänestä tuntuivat, lienevätkö sitten todellakin muita huonompia, vai vaatiko hän heiltä enemmän. Seurakunnan rovasti oli jäykistynyt korkea-kirkollisuuden kaavoihin siihen määrään, ettei voinut erottaa kirkkoa Jumalasta. Hänen mielestään tuotti lahkolaisuus seurakunnalle suurempia vaurioita kuin juoppous ja julkeat paheet. Eikä hän seurakuntalaisiltaan paljon muuta vaatinutkaan, kuin että he säännöllisesti kävivät kirkossa pappiaan kuuntelemassa. Apulainen oli hyväntahtoinen, mutta varsin heikko mies, ihmispelon orja. "Mitä sanonevat ihmiset?" siinä se, mitä hän toimiessaan aina ensi sijassa ajatteli, ja sentähden ei hänellä ollutkaan mitään voimaa. Nämä molemmat papit koettivat kyllä näennäisesti säilyttää sopua, mutta siitä huolimatta tiesi jok'ainoa seurakuntalainen, miten työläs heidän itse teossa oli sopia yhteen. Vielä vähemmän miellyttivät vapaakirkolliset Elisaa. Hän oli kuunnellut useita heidän saarnaajiansa. Joku heistä oli hänen mielestään ollut kyllä hyvä, mutta yleensä piti hän heitä jonkunlaisina hengellisinä matkasaksoina, jotka kilvan kaupustelivat pelastusta polkuhinnasta. Sellainenko Kustaa Aadolfistakin tulisi?
"Oletko pahoillasi minun mieleni muutoksesta?" kysyi Kustaa Aadolf.
"Pelkään, että tulet joutumaan sairaaloiselle suunnalle, sinä, joka näihin asti olet ollut niin terve ja luonteva", vastasi Elisa.
"Perin sairas olen ollut, vaikka itse tietämättäni", sanoi Kustaa
Aadolf. "Vasta nyt olen terve."