Riise käänsi kasvonsa häneen. Tuonnäköinen saattoi apostoli Johannes olla, kun hän kohotti päänsä Vapahtajansa rinnoilta, ajatteli Kustaa Aadolf.
"Et sinä voi mitään antaa sielunrauhan saamiseksi", sanoi Riise, "eikä terveytesi ja voimasi ole esteenä sen saavuttamiselle".
"Sen tiedän kyllä. Sitä ei tarvitse minulle sanoa", vastasi Kustaa
Aadolf katkerasti.
"Mutta näytätpä unhoittaneen, että sinulle on sielunrauha ilmaiseksi tarjona."
"Et tiedä, mitä sanot. Olen Jumalasta luopunut."
"Siis palaja takaisin hänen luokseen!"
"Mahdotonta! Syntini ovat kertyneet korkeaksi muuriksi, jotka erottavat minut Jumalasta."
"Se muuri voidaan hajoittaa ja upottaa meren syvyyteen, jos sinulla vaan on uskoa edes sinapin siemenen verran."
"Mutta sitä minulla ei ole. Ja tuo, minkä sanoit, tarkoittanee toisenlaisia syntejä kuin minun", sanoi Kustaa Aadolf malttamattomasti. "Sinä tiedät, että on olemassa kuolemansynti. Siihen olen vikapää."
"Sinua siis tyydyttää oleminen Jumalasta erotettuna?"