Tämä puhe koski Kustaa Aadolfin syvimpään sydämeen. Olisiko ikuisesti armorikkaan Jumalan syli vielä avoinna hänellekin?
"Pakene syntiä uudelleen ja yhä uudelleen. Älä koskaan vieraannu rististä! Ainoastaan Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa voi sydämesi uudeksi luoda. Taistelu elämän kruunun saavuttamiseksi on alituista Jaakobin kamppailua Jumalan kanssa, se on alituista rukous-elämää."
Voimakkaasti soivat nämä sanat ja kajahtivat Kustaa Aadolfin korvissa vielä senjälkeenkin, kun ne olivat lausutut. Niitä seurasi pitkä, paljon sisältävä vaitiolo.
Viimein nousi Kustaa Aadolf ripeästi maasta.
"Yö yllättää meidät, lähtekäämme kotiin", sanoi hän vaan, mutta paljon enemmän ilmaisi äänen sointu.
"Joko olet rohjennut armosyliin heittäytyä?" kysyi Sven Riise häneltä.
"Olen rohjennut", vastasi Kustaa Aadolf, ja koko hänen olennossaan ilmeni tuhlaajapojan vakaa päätös nousta ja palata Isän luo. "Tästä lähtien alan taistella elämäni Jaakobin-taistelua Jumalan kanssa."
KYMMENES LUKU.
Kustaa Aadolf oli jo päässyt varmuuteen elämänsä kutsumuksesta. Papiksi aikoi hän tulla voidakseen kokonansa antautua Herransa palvelukseen. Paraillaan lueskeli hän filosofian kandidaattitutkintoa, suorittaisi ensin sen, ja siirtyisi sitten teoloogiseen tiedekuntaan.
"Hyvä on!" arveli majuri. "Ajan kanssa sukeut arkkipiispaksi."