Kustaa Aadolf tuli tavallista aikaisemmin kotiin joululomaa viettämään, sillä hänen mielensä paloi sairaan ystävän luokse.
Vilkasmielinen hän oli, mutta ei suinkaan samalla tavalla kuin majuri.
Erotus heidän välillään oli siinä, että majuri koetti selittää
tosiasiat olemattomiksi, milloin ne eivät häntä miellyttäneet, Kustaa
Aadolf taas näki ne aina valoisalta puolelta.
"Sinä onnellinen, joka jo olet saanut kutsun Vapahtajasi luokse! Kunpa olisin sinun sijallasi!"
Tällainen oli hänen tervehdyksensä. Mutta Sven Riise, joka vastoin tavallisuuttaan sattui olemaan synkeällä mielellä, alkoi kertoa hänelle, miten levoton hän usein oli ollut, peläten tuskien lopulta lisääntyvän niin, ettei jaksaisi niitä kärsivällisesti kestää. Hän pelkäsi lopulta joutuvansa kuolemankauhun valtaan ja siten häpäisevänsä rakkaan Vapahtajansa opin.
"Muista kuinka uskollisesti Jumala sinua on tähän asti käsillään kantanut. Heittäisikö Hän sinut nyt, kun olet niin lähellä päämaalia ja tarvitset Häntä enemmän kuin koskaan ennen? Oletko milloinkaan kuullut laupiaan Jumalan niin menettelevän?"
Sven Riisen huulet vetäytyivät hymyyn. Nämä sanat haihduttivat sairaloisen levottomuuden hänen mielestään, niinkuin päivän kirkas silmä haihduttaa yöllisen pimeyden. Kustaa Aadolfin kättä puristaen kiitti hän häntä sydämellisesti, mutta kohotti sitten kiitoksensa ylemmäksi maallisesta ystävästä itse Jumalan luo, jolta kaikkinainen lohdutus tulee.
"Sinua ajatellessa, Kustaa Aadolf, valkenee aina mieleni", sanoi hän hetken kuluttua. "Sinä voit vielä tulla suureksi siunaukseksi Jumalan valtakunnalle."
"Luuletko niin?" kysyi Kustaa Aadolf lapsellisen iloisena. "Se onkin hartain toivomukseni ja jokapäiväisen rukoukseni aihe", lisäsi hän miehevän vakavasti.
"Mutta pysy kiinteästi nöyryydessä, ja ennen kaikkea ole vilpitön Jumalan edessä, ainoastaan silloin saatat olla soveliaana hänen käyttämänänsä aseena. Pysy aina alaikäisenä lapsena Herran jalkain juuressa, jotta kerran saatat nousta pylvääksi Hänen seurakunnassaan", sanoi Sven Riise.
"Kunpa aina muistaisin, että olen ainoastaan ase, en sen enempää", sanoi Kustaa Aadolf.