Heidän näitä kertaillessaan tuli Elisa ajatelleeksi Sokratesta ja hänen opetustapaansa. Näinhän tämäkin jakeli viisauden aarteita kullekin yksitellen, heidän työssä ollessaan, ottaen juuri työstä ensimmäisen keskustelun aiheen.
Arkihuoneeseen tultuansa tapasivat he maisterin puoleksi makaavassa asennossa yötakkiin puettuna.
Ainoastaan lyhyen ajan he saivat häntä puhutella.
Lähtiessään tapasivat he Elisan etehisessä ja kiittivät häntä siitä, että oli heidät sairaan luokse toimittanut. He olivat syvästi liikutetut, mutta samalla ilmaisivat heidän kasvonsa hiljaista rauhaa. Niin olivat muutkin palanneet maisterin luota hänen kanssaan hetken keskusteltuaan.
Heidän lähdettyään meni Elisa sisään. Lampun heittäessä himmeätä valoaan sairaan kasvoille, näytti tämä vähän entistään virkeämmältä.
"Kummallista oli, että nuo miehet sattuivat niin pian uudelleen tulemaan ja juuri tänään, jolloin heistä puhelimme", sanoi Riise.
Elisa ei vastannut mitään, vaan asettui istumaan hänen viereensä.
"Kiitos, että tällä kertaa sain tervehtiä heitä", sanoi maisteri hymyillen.
"Anna anteeksi minulle", pyysi Elisa. "Koskaan en enää riistä sinulta tilaisuutta tehdä hyvää."
"En minä paljoa voi", sanoi hän, "ajattelen vaan, että kuoleman ja iankaikkisuuden ajatteleminen tekee hyvää ihmisille, ja minähän makaan tässä elävänä muistutuksena siitä."