"Panen toki, jopa enemmänkin kuin ne, jotka väittävät, että siinä on kaikki. Jos siinä jo olisi kaikki, niin olisi se tarkoituksetonta, nyt sitävastoin on sillä iäisyysmerkitys. Ettekö sitä käsitä?"
"Mutta ettekö siis yhtään välitä tästä maallisesta elämäparasta sen itsensä tähden?"
Elisaa nauratti hänen liikuttava äänensä.
"Välitän toki, enemmänkin kuin tahtoisin."
"Hyvä, se ilahuttaa minua", virkkoi tohtori keveämmällä mielellä.
Niin he astuivat edelleen, kumpikin omaa puoltaan, sillä keskitie oli niin sohjuinen, ettei sitä saattanut kulkea. Tohtori Hessel jättäytyi tahallaan vähän jälemmäksi, voidakseen katsella Elisaa ja ihaillakseen hänen ryhtiään ja käyntiään.
Elisa kääntyi taaksepäin ja huomasi silloin että tohtori hymyili. Hän kysyi syytä siihen.
"Minua ihmetyttää, että te, joka olette niin reipas ja luonnollinen, olette niin suuressa määrin mystillisyyteen taipuva", vastasi tohtori.
"Mystillisyyteen! Kuinka niin?"
"Se todellinen elämä, josta äsken puhuitte, on sittenkin varsin epätodellista. Ken sitä oikein ymmärtänee."