"Kokeiletko jonkun erityisen yksilön kanssa nyt?" kysyi hän.
"Koetan päästä selville kaikista niistä, jotka tielleni sattuvat", vastasi Elisa mitään sen enempää aavistamatta.
"Varo vaan, etteivät tunteesi sekaannu kokeiluihin, ne vievät helposti harhaan."
"Mutta ne myös auttavat. Tunteitta tutkittuna on koko ihmiskunta kuin mikähän puunukkekokoelma."
Kustaa Aadolf sen nauraen myönsi. Heillä oli ollut kahdenkesken niin hupaista, ja aika oli lentänyt kuin siivillä. Ihmeekseen tapasivat he pappilan jo ihan edessään.
Elisa sai nyt, kuten useasti ennenkin, tohtori Hesselin pöytä-naapurikseen. Eikä se hänelle yhtään vastenmielistä ollut. Kuten itse äsken oli sanonut, koetti hän aina tutkia, mitä maata kukin ihminen oli, joka hänen tielleen sattui, mutta tuosta tohtori Hesselistä ei hän hevin selville päässyt. Hän oli erilainen kuin muut ja miellytti senvuoksi Elisaa.
Puolisen jälkeen alettiin salissa soitella. Muudan Bergsjön tehtaan konttoriapulaisista lauloi rovastin vanhimman tyttären säestykseen.
"Mitä pidätte herra Salmsonin laulusta, neiti Spitzenholdt?" kysyi tohtori Hessel Elisalta.
"Hänellä on kaunis ääni", vastasi Elisa.
"Mutta mitähän puuttuu siitä? Miks'ei tempaa hän kuulijoita mukanaan?" virkkoi tohtori. "Hänellä on kehittynyt ja huolellisesti harjoitettu ääni, hän laulaa hyvin, mutta…"