"Minä en ainakaan voi tulla takaisin", vastasi Riitta epäröiden.
Selvä oli, ettei palaaminen Riittaa miellyttänyt, mutta toisaalta oli hänestä vaikeata kieltää Elisa-neidiltä mitään.
"Minä olen pessyt lattian ja siistinyt siellä minkä suinkin olen voinut", sanoi hän.
Elisa muisti luvanneensa vähän vaivan palkkaa ja otti kukkaron taskustaan. Mutta Riitta ei suostunut mitään ottamaan. Elisa loi häneen lempeämmän silmäyksen, sillä nyt hän huomasi, ett'ei Riitta ollut vastahakoinen auttamaan, vaan että hänellä ei todellakaan ollut siihen aikaa. Niin he erosivat ja Elisa meni edelleen.
Heti hänet nähdessään valmistausi Inga-mummo pontevaan vastarintaan. Mutta se oli tarpeetonta, sillä Elisa alkoi heti vakuuttaa, ett'ei eläimiä vietäisi pois.
"Hankin tänne jonkun hoitamaan sekä teitä että niitä", sanoi hän lempeästi.
Nyt vanhus ei ollut enää vihoissaan, vaan sen sijaan hän siunaili ja itki. Ja Elisa mietti, että varmaankin oli mummon äskeinen vihastus hänen syynsä, hänen, joka sekaantumalla mummon asioihin oli sen herättänyt.
"Mutta hyväähän tarkoitin", puolusteli Elisa itseänsä omantunnon syytöksiä vastaan.
Nyt piti saada joku hoitamaan Inga-mummoa ja hänen lemmikkejään.
Kun Elisa oli asiaa miettinyt, johtui hyvä tuuma hänen mieleensä.
Hyvästijättäessään hän lupasi hetken kuluttua lähettää Mäentuvan Signen
mummolle avuksi.
Ja Mäentuvan Signe tuli sädehtien ilosta, kun sai tehdä rakkaalle
Elisa-neidillensä palveluksen.