"Sen kyllä ymmärsin ja juuri sentähden häpesinkin. Usein ennenkin olette saattaneet minut sellaiseen tilaan. Mistähän se oikein tulee?"
"En todellakaan tiedä", sanoi Elisa vilpittömästi, ihmetellen tohtorin käsittämätöntä käytöstapaa. Jotakin hän nyt mahtoi tapailla. Mutta mitä?
"Kuten sanoin, te saatatte minut häpeämään", jatkoi tohtori, "ette niin paljon sanoillanne ja teoillanne kuin sen kautta, mitä itse olette. Läksinkin ulos saadakseni oikein ajatella."
"Vai ajatellako? Ja pääsittekö mihinkään tulokseen?"
"En oikein vielä. Asia kieppuu vaa'assa. Mutta teidän sananne painaa siinä paljon; lausukaa vaan sana, Elisa-neiti!" vastasi tohtori.
Elisa katsoi kysyvästi tohtoriin. Hänen sydämensä alkoi sykähdellä, sillä tohtorin katseessa oli jotakin, joka kertoi, että ratkaisun hetki nyt oli käsissä.
"Kysymys on", alkoi tohtori, "pitääkö minun, tullakseni joksikin, lähteä Hirvenhovista pois vai jäädä tänne".
Elisan katse välähti kirkkaammaksi. "Teidän pitää lähteä", kehoitti hän.
"Tahtoisitteko siis niin mielellänne minusta päästä?" kysyi tohtori teennäisellä surulla, sillä hän kyllä ymmärsi hyvin, mitä Elisa oli tarkoittanut.
"Haluaisin kerran nähdä teidät sinä miehenä, jommoiseksi te saattaisitte tulla", vastasi Elisa. Hän puhui hellästi, mutta samalla kehoittavasti.