Jokapäiväisen yhdessäolon aikana oli Elisa yhä enemmän kiintynyt tohtoriin, huolimatta siitä; että tämä toiselta puolelta oli hänen silmissään alentunut.
Tämä seikka oli suuresti Elisaa huolestuttanut, sillä se uhkasi seurauksenaan tuottaa paljon ristiriitoja ja kärsimyksiä. Ja nyt, kun hän huomasi tohtorilla itselläänkin olevan halua herätä nykyisestä epämiehekkäästä velttoudestaan, valtasi hänet ilo ja halu ruveta häntä kaikin puolin auttamaan, jott'ei hän enää pääsisi uudelleen alentumaan.
"Ja jos kerran sellaisena palajaisin, niin…?" virkkoi tohtori silmissä kiihkeä kysymyksen ilme. Kaikki tulisi riippumaan Elisan vastauksesta.
Elisa vapisi edesvastauksen tunnossa, mutta samalla sydän riemuitsi.
"Silloin…", alkoi hän vastata, mutta vaikeni äkkiä. Vielä ei ollut aika enempää ilmaista. Hän jäi tuokioksi seisomaan ja lähti sitte pois lausettaan lopettamatta.
Tohtori Hessel jäi ääneti paikalleen. Jalona, ylevänä kuin oman sisimmän tunteensa kirkastamana oli Elisa seisonut hänen edessään. Ainokaisen pienen sanan oli hän vastaukseksi antanut, mutta se sana sisälsi ehdollisen lupauksen. Tuntui kuin olisi tällä hetkellä saanut katsahtaa Elisan sielun sisimpään.
Tohtori pyyhkäsi kädellään otsaansa ja silmiään. Jotakin toivotonta ilmeni näissä liikkeissä. Tulleeko hänestä milloinkaan sellaista miestä, jota Elisa voisi rakastaa, sellaista, miksi Elisa toivoi ja uskoi hänen tulevan?
Jo samana päivänä ilmoitti tohtori Hessel aikovansa lähteä Tukholmaan opintojaan täydentämään, jotta voisi tulla kotimaiseksi lääkäriksi. Tämä uutinen sai kaikki hämmästymään. Majuri pahastui ja alkoi luetella lukemattomia esteitä, Kristiankin asettui vilkkaasti vastarintaan; mutta tohtorin lujan päätöksen tähden raukesivat kaikki vastaväitteet tyhjiin.
"Elisa, sinähän et mitäkään virka. Kehoita sinä häntä jäämään, ehkä onnistut sinä paremmin kuin me", sanoi majuri.
"Miehekäs mies pysyy aina hyvässä päätöksessä kaikista houkutuksista huolimatta", vastasi Elisa kumartuen Kristianin mäyräkoiraa hyväilemään.