Tyyntyneenä ja tyytyväisenä alkoi majuri järjestellä kuntoon kaikkia pieluksia, saaleja ja huopapeitteitä, mitä hän makeasti nukkuakseen välttämättömästi tarvitsi. Hän oli hukannut aikaa ja kiiruhti nyt toimiaan sellaisella vauhdilla kuin olisi kysymyksessä ollut ennättää ensimmäiseen junaan.
Irene ajatteli, miten ikävältä isästä eroaminen kerran tulisikaan tuntumaan. Ei hän oikein itsekään tietänyt, oliko syytä olla iloinen isän suostumuksesta.
Kolmaskymmenes Luku.
Eräänä päivänä majuri varsin hyvällä tuulella ja salamyhkäisen näköisenä asettui aterialle. Hän oli juuri saanut kirjeen, joka sisälsi aivan vereksen suuren uutisen. Mutta, ken sen tahtoi tietää, hänen piti arvaamalla sen perille päästä.
"Joko Kustaa Aadolf on arkkipiispana?" tokaisi Torvald.
"Ei vielä", vastasi majuri.
"No, onko Kristian kenraalina?" kysyi Irene.
"Vieläkin parempaa", vakuutti majuri.
"Onko hän kihloissa?" kysyi Torvald.
"No, älä noin suoraa päätä paukuttele. Vähitellen pitää sen tapahtua!
Ensiksi, keneltä kirje on, ja sitte, kenestä siinä puhutaan!"