Kuudes Luku.
Syys vaihtui talveen, päivät lyhenivät, ja joulu läheni. Kun Hirvenhovissa saatiin tietää, ettei maisteri Riisellä ollut kotia, missä loma-aikansa viettäisi, pyydettiin hän luonnollisesti sinne jäämään. Se tuuma kaikkia miellytti.
Majurista oli sitä parempi, kuta suuremman piirin hän sai kootuksi ympärilleen, Kristianhan viihtyi hyvin tuon hyvänsävyisen nuoren miehen seurassa, ja Silla-tädin suosiossa hän yhä oli. Elisa, joka oli huomannut hänen hyvän vaikutuksensa oppilaihinsa, soi mielellään hänen jäävän. Hän iloitsi siitä itse puolestaankin, sillä hän viihtyi hyvin Riisen seurassa. Toisinaan olivat he kenenkään häiritsemättä saaneet puhella kahdenkesken ja Elisasta tuntui ikäänkuin hän näinä hetkinä olisi oppinut syvällisemmin katsahtamaan elämään. Yhä suurempaan arvoon nousi hänen silmissään tuo mies, jota hän ensin oli milt'ei halveksinut. Huomasihan hän hänessä yhä vieläkin yhtä ja toista omituista, mutta yleensä osasi Elisa ottaa ihmiset oikealta kannalta, sellaisina kuin he todellakin olivat, eikä sellaisina, jommoisia heidän pitäisi olla.
Muutamana puoliselkeänä joulukuun päivänä tapaamme Elisan kotona suuressa valoisassa huoneessa, jonka ikkunat antavat etelään päin. Huone on hienosti ja aistikkaasti sisustettu, kaikki kalut siinä mitä huolellisimmin järjestetty.
Elisa katselee ulos odottaen auringon pian hajottavan pilvet. Varmaan oli päivän silmä pian tuleva näkyviin, sillä Kustaa Aadolfia odotettiin hetikohta kotiin. Kustaa Aadolf oli veljistä se, jota Elisa enin rakasti ja hän oli syntynyt elämän päiväpuolella. Sentähden piti hänen aina asuakin päiväpuolella. Päivyt se hänen silmistäänkin heetti ja nousi aina Hirvenhovissa paistamaan milloin hän palasi kotiin.
Pitkään aikaan ei ollut Kustaa Aadolf kotona käynyt, sillä toverit olivat kilvan tahtoneet omistaa hänet. Viime keväänä oli hän viipynyt viikon Hirvenhovissa vastahankittua ylioppilaslakkiaan näyttämässä. Mutta ei hän siellä kauvan viipynyt, iloinen maailma se taas hänet houkutellen kutsui. Hupaisen oli hän viettänyt kesän. Elisalle oli tuon tuostakin päivän vilahduksina saapunut pieniä kirjeitä, milloin huokuen raittiita merituulahduksia, milloin kuvaillen nuoren, haaveellisen ihmissydämen kesäisiä unelmia. Marstrandista oli hän oitis lähtenyt Upsalaan alkamaan ensimmäistä opintokauttansa. Eivät ne opinnot paljoakaan häntä painaneet ja ylioppilaselämä tarjosi niin paljon uutta ja huvittavaa. Kirjeet, joissa hän ei milloinkaan mitään salannut, huolestuttivat ensimmältä Elisaa, mutta lopulta hän lohduttausi ajatellen, että Kustaa Aadolfin laisella nuorella miehellä pitänee olla aikansa hukkakauran kylvöönkin. Niin kauvan kun hän piti totuudesta kiinni ja vilpittömän suoraan kertoeli kaikesta, ei ollut aihetta pelkoon.
Kuitenkin tuotti Elisalle huolen aihetta Kustaa Aadolfin viimeinen kirje, jossa hän ilmoitti tulostaan. Kieli ei ollut siinä niin selväsanaista kuin edellisissä, muun muassa oli siinä lause, jota ei Elisa ensinkään käsittänyt: — — — "Minulla on uusi kokemus, suuri ja rikas, joka tulee luomaan uudeksi koko vastaisen elämäni. Haluan hartaasti puhella siitä sinun kanssasi, vaan tällä kertaa on sydämeni niin täynnä, ett'en saata enempää kirjoittaa."
"Mitä hän oikein ajatellee", mietti Elisa itsekseen ikkunan luona käännellen kukka-astioita, jotta lehdet saisivat vapaamman tilan. "Lieneekö jo joku paremmalla oikeudella omistanut hänen luottamuksensa ja rakkautensa? Suuria Elisa siltä nuorelta tuntemattomalta tytöltä vaatisi. Kenpä voisikaan olla kylliksi hyvä hänen jalolle, iloiselle veljelleen!"
Kustaa Aadolf! Suotta ei hän ollut saanut sankarikuninkaan nimeä, hänessä oli paljon sankaruutta ja kerran hänestä oli tuleva suuri ja etevä mies. Sen Elisa tuolle tuntemattomalle kertoisi. Mutta entä jos se ei ymmärtäisi häntä? Elisan sydäntä ahdisti ja hän tunsi jonkunlaista vastenmielisyyttä ajatellessaan tuota mielikuvituksensa luomaa nuorta tyttöä, joka kenties kyllä todellisuudessakin saattoi olla olemassa.
Mutta samassa päivän kilo halkasi pilvet ja valaisi häikäisevästi nuorta lunta. Ja ulkoa metsästä alkoi kuulua kulkusten kilinää. Hyvä enne!