"Hän näkee, ett'ei aika vielä ole tullut, ehk'ei Hän vielä ole Alfredissa päättänyt valmistavaa työtään. Etkö itsekin monesti ole huomannut, miten moni Jumalan sana, jonka satoja kertoja olet lukenut ilman, että se sinuun olisi syvemmältä vaikuttanut, äkkiä eloon leimahtaa ja uudistavalla voimallaan olentoosi tunkeutuu?"
"Kyllä, sen kokemuksen olen tehnyt", vastasi Elisa, ja salatun elämän pyhät muistot, joita veli täten oli hänen mieleensä herättänyt, hälvensivät hetkeksi murhepilvet hänen otsaltaan.
"Ja mikä oli syynä siihen, että sana näin äkkiä elon sai? Syynä oli se, että mielessäsi oli noussut tarve, jano, joka juuri sitä sanaa tavoitteli."
"Mutta Alfredilla ei ole mitään hengellisiä tarpeita", vastasi Elisa, ja taas sumenivat hänen silmänsä, kun ajatus Alfrediin palasi. "Hän on itseensä tyytyväinen, eikä pyydäkään mitään sellaista, mitä Jumalan sana voisi antaa."
"Mutta Jumala voi hänessä sellaisia tarpeita herättää."
"Millä tavoin? Minusta tuntuu se vallan mahdottomalta."
"Jumalalle ei ole mitään mahdotonta. Siitä pidä kiinni!"
"Kustaa Aadolf, yksin sinulle saatan tällä tavoin miehestäni puhua, senhän ymmärrät", sanoi Elisa ja lisäsi sitte matalalla äänellä: "Hän on kova kuin kivi Jumalaa vastaan. Sellainen hän ei ennen avioliittoamme milloinkaan ollut, eikä vielä sen ensivuosinakaan, vaan on vähitellen siihen tullut. Olisinko minä ymmärtämättömyydessäni jollakin tavoin siihen vaikuttanut?" Kustaa Aadolf pysyi hetken ääneti. "Sitä en usko", vastasi hän viimein. "Tietysti on sinullakin vikasi, mutta vaellat kuitenkin rehellisesti Jumalan kasvojen edessä ja olet hänen omansa; eikö niin?"
"Niin olen", vastasi Elisa tuntien mielessään jotakin samantapaista, jota Pietari tunsi, kun hän Jesukselle sanoi: "Herra, sinä tiedät kaikki, sinä tiedät, että minä sinua rakastan".
"Katso, Elisa", jatkoi Kustaa Aadolf, "en usko, että sinussa syytä on, vaan Alfredin käy, kuten välttämättömästi kaikkien, jotka ikänsä elävät todellisen Jumalan lapsen rinnalla, mutta tahallaan vastustavat hänen vaikutuksiaan: he tylsyvät sekä paatuvat. Mutta", lisäsi hän lohduttaen, "voihan Jumala kallioitakin musertaa".