"Tahdotko tuokion aikaa kanssani kävellä, jotta taas lämpeäisin?" kysyi hän vetäen Elisan käden kainaloonsa.
Neljäskymmenestoinen Luku.
Oli ennätetty seuraavaan päivään. Elisa istui paraillaan lapsikamarissa pienintä lastaan vaalimassa, kuin tohtori Hessel astui sisään ja kertoi aikovansa puolipäiväjunassa matkustaa läheiseen satamakaupunkiin. Muuan merikapteeni, tohtorin entinen ystävä maankiertäjä-ajoilta, oli nimittäin äsken puhunut telefoonitse hänelle. Kapteeni, jonka piti satamassa viipyä muutamia päiviä, oli sattumoilta saanut kuulla entisen kumppaninsa asuvan lähitteillä ja toivoi nyt saavansa tavata häntä.
"Kohta puolipäiväjunassa matkustan", sanoi tohtori Elisalle. "Ja pariin päivään älä minua takaisin odota!"
"Miks'et häntä tänne kutsunut?" kysyi Elisa. "Sepä ei juolahtanut mieleenikään. Sinä et sovellu hänen seuraansa, jos hän, näet, on se, mikä ennen oli."
Elisa nosti pojan polvelleen seisomaan. Lapsi jokelsi ja hypähteli ihastuksesta. Se koetti naureskellen tavoitella kelloa, jota isä kädessään heilutti sinne tänne lapsen mieliksi.
"Oi, Alfred, kunpa et sentään lähtisi!" rukoili Elisa.
"Miks'en lähtisi?"
"Ei sinun pitäisi etsiä ystäviä, jotka sinuun vaikuttavat huonosti."
"Puhut kuin kokemattomalle pojalle. Ja mistä niin varmaan päätät, että tuo kapteeni tulee minuun huonosti vaikuttamaan?"