Samassa tuli Kustaa Aadolf huoneeseen. Kristian katsahti häneen naurettavan surullisesti:
"Tässä näet, miten käy, kun alotat puhdistamalla tynnyriä ulkopuolelta.
Muuta ensin sydämemme ennenkuin huvejamme tuomitset!"
Kahdeksas Luku.
Sunnuntaina Kustaa Aadolf halusi ajaa kirkkoon. Elisa, Irene ja maisteri lähtivät mukaan. Viimemainittua tämä matka erittäinkin ilahutti. Ani harvoin Hirvenhovin haltijat kirkossa kävivät, eikä heidän juohtunut mieleen tiedustellakaan, haluaisiko kukaan sinne. Maisteri taas ei tahtonut pyytää hevosta itseään varten ja jalan kuljettavaksi oli matka liian pitkä. Kerran oli hän kyllä tehnyt tämän, mutta ei mielinyt uudelleen yrittää.
Päivä oli kirkas ja keli erinomaisen hyvä. Ajettiin isossa kuomureessä. Irene oli haltijoissaan. Kas vaan, kun sai istua etuistuimella Elisan vieressä, kuten täysi-ikäinen neiti ainakin; tuossa vastapäätä istui Kustaa Aadolf vilkkaasti jutellen ja leikkiä lasketellen, ja hänen vieressään maisteri, jolle voi vähän kiemailla; se vasta jotakin oli!
Ilma oli raitis näin aamusella. Aurinko valaisi kimallellen harmaista metsää. Hevoset juoksivat tasaista ravia ja kulkuset kilahtelivat samassa tahdissa. Hyvissä ajoin oli matkalle lähdetty.
Vilkkaasti keskustellen kului aika hupaisasti reessä. Maisterikin alussa oli virkeällä tuulella, mutta matkan joutuessa hän vähitellen herkesi puhumasta. Elisa huomasi tämän ja katsahti tavan takaa kysyvästi häneen saadakseen selville syyn muutokseen. Silloin yritti maisteri taas tekeytyä iloiseksi, mutta onnistumatta. Mikä hänen oli?
"Maisteri, ette varmaankaan siedä ajella selkä edellä", sanoi Elisa yht'äkkiä nousten seisalleen reessä. "Vaihtakaamme paikkaa!"
"Emme mitenkään, voinhan nousta kuskipenkille", vastasi maisteri hienon punan kohotessa kalpeille kasvoille.
"Ei se käy päinsä, siinä on kylmä istua ja te olette jo ennestään vilustunut, sen päätän eilisestä yskästänne", sanoi Elisa. "Vaihtakaamme nyt vaan! Irenekään ei siedä ajella selkä edellä, mutta minä kyllä. Istun siinä yhtä hyvästi kuin tässä, sen takaan teille."