"Helposti sinulta luvut luistavat. Tiedot ihan itsestänsä iskevät päähäsi. Ei ole sinun tarvis jauhamalla lueskella, jo kuuntelemalla opit. Näin jos todenteolla jatkaisit, jäisin minä kohta alakynteen", virkkoi Kustaa Aadolf eräänä päivänä hymyillen.
Sven Riisekin hymyili.
"Ja sinun piti pakosta keskeyttää lukusi", jatkoi Kustaa Aadolf.
"Säälin sinua."
"Näet, ett'en ole niitä kokonaan keskeyttänyt. Luen itsekseni, minkä jaksan", vastasi Riise.
"Aiot siis jatkaa."
"Aion, mikäli voimistun."
Ääni kuului niin toivehikkaalta.
"Lukisit täälläkin vaan yksin omiasi."
"En uskalla ponnistautua."
"Ei ole tarviskaan ponnistautua; lue ainoastaan sen verran, minkä jaksat. Heitä sikseen opettajahommat ja tule kanssani syksyllä Upsalaan. Asuisimme siellä yhdessä, hauskassa kodissa. Minä sinut liialta työltä suojelisin, ole huoleti vaan!"