"Joko olet rohjennut armosyliin heittäytyä?" kysyi Sven Riise häneltä.
"Olen rohjennut", vastasi Kustaa Aadolf, ja koko hänen olennossaan ilmeni tuhlaajapojan vakaa päätös nousta ja palata Isän luo. "Tästä lähtien alan taistella elämäni Jaakobin-taistelua Jumalan kanssa."
Yhdestoista Luku.
Jo täyttyi kansan harras toivomus, sillä Kustaa Aadolf oli taas päättänyt ruveta saarnaamaan. Itse saavutettuaan uudelleen rauhan Jumalassa heräsi hänessä palava halu puhua muillekin uskollisesta Vapahtajastaan. Eikä hän tätä halua tukahuttanut. Miksi olisikaan sitä tehnyt?
Hänen puheensa ei ollut ylen huolellisesti suunniteltua, siellä täällä ilmeni muotovirheitä, mutta se oli luonnollisen suoraa, uhkui totuutta ja sydämen lämpöä ja sellaisena kiintyi se mieliin. Olihan hänellä kyllä hyvät esittelylahjat, mutta sittenkään ei vetänyt saarnan ulkonainen asu kuulijan mieltä pois itse sisällyksestä.
Hän oli jo päässyt varmuuteen elämänsä kutsumuksesta. Papiksi aikoi hän tulla voidakseen kokonansa antautua Herransa palvelukseen. Paraillaan lueskeli hän filosofian kandidaattitutkintoa, suorittaisi ensin sen, ja siirtyisi sitten teoloogiseen tiedekuntaan.
"Hyvä on!" arveli majuri. "Ajan kanssa sukeut arkkipiispaksi."
Hän kuunteli mielellään, jopa kyyneliin heltyen poikansa saarnoja, mutta liiallista liikutusta välttäen hän aina mielellään siirsihe asian hengelliseltä puolelta maailmallisempiin mietteisiin ja alkoi ennustella pojalleen loistavaa tulevaisuutta.
Elisa iloitsi veljensä mielialan muutoksesta, mutta epäili samalla sen kestävyyttä. Tämä uusi monivaiheinen elämä alituisine taisteluineen oli panemaisillaan hänet aivan ymmälle. Mutta, ajatteli hän, nämät ovat kaiketi tarpeelliset, kun voimakas elävä luonne on kasvatettava iäisyyttä varten! Kustaa Aadolfista kulkivat hänen ajatuksensa Sven Riiseen. Tämä oli tyyni ja hiljainen. Taistelujen ja myrskyjen perästäkö tyyntynyt? Elisa ei voinut ajatella Riiseä myrskyjen keskellä tahi mielikuohujen vallassa, mutta hänen syvän tunteellisuutensa oli Elisa oppinut tuntemaan.
Kustaa Aadolf ei kesälläkään herennyt lueskelemasta. Sven Riisekin luki toverina hänelle, enimmäkseen vaan huvin vuoksi.