"Lammas saattaa tosin langeta liejuun, mutta sika siinä mielikseen rypee. Toista on synnissä viihtyä, toista tuntea se kipeimmäksi kiusakseen."
"Lähteekö minulle siitä mitään apua, että huokailen synnin painon alla?"
"Lähtee, jos annat tuskan taluttaa itsesi Jumalan Pojan luo, joka on synnin voittanut. Jos tahdot päästä syntisi herraksi, tulee sinun jo taistelun alussa olla varmasti vakuutettuna siitä, että synnin valta on voitettu ja sen kuolemantuomio jo langetettu. Ja sen varmuuden saavutat uskossa Jesuksen lunastustyöhön. Senjälkeen alkaa pyhitys, s.o. jokapäiväinen taistelu syntiä vastaan, sillä synti, se yhäti pyytää meihin tarttua. Ja tämä taistelu se kestää alati, koko elämämme umpeen."
"Mutta juuri siinä", virkkoi Kustaa Aadolf vilkkaasti, "juuri siinä taistelussa alkaa taantuminen taas".
"Niin alkaa, jos omin käsivarsin koetamme syntiä syrjään työntää.
Pakene kokonaan syntiä, ja riennä ristin turviin!"
"Mutta olenhan sen jo kerran tehnyt", vastasi Kustaa Aadolf kärsimättömästi, sillä hänestä alkoi keskustelu käydä kiertokulkua.
"Pakene uudelleen ja yhä uudelleen. Älä koskaan vieraannu rististä! Ainoastaan Jumalan rakkaus Jesuksessa Kristuksessa voi sydämesi uudeksi luoda. Siinä rakkaudessa pysykäämme aina kiinteästi, silloin Jumala antaa siunauksensa virtana valua ylitsemme. Kyllä on olemassa paljon sellaista, joka estää meitä Jumalaa lähestymästä, mutta kaikista vastuksista huolimatta pitää meidän tunkeutua esille, meidän pitää pysyä kiinni Hänessä ja olla uskollisina kuolemaan asti. Taistelu elämän kruunun saavuttamiseksi on alituista Jaakobin kamppailua Jumalan kanssa, se on alituista rukous-elämää."
Voimakkaasti soivat nämä sanat ja kajahtivat Kustaa Aadolfin korvissa vielä senjälkeenkin, kun ne olivat lausutut. Niitä seurasi pitkä, paljon sisältävä vaitiolo.
Viimein nousi Kustaa Aadolf ripeästi maasta.
"Yö meidät yllättää, lähtekäämme kotia", sanoi hän vaan, mutta paljoa enemmän ilmaisi äänen sointu.