"Siksi, että Häntä pakenet. Olet herennyt etsimästä Häntä uskossa. Älä enää epäile, heittäy Hänen helmaansa juuri sellaisena kuin olet, kaikkine synteinesi. Sanoihan Jesus useasti: 'tapahtukoon sinulle uskosi jälkeen!' Uskon tähden täytyy panna jotakin alttiiksi. Olen kerran kuullut hyvin kuvaavan vertauksen uskosta: Pientä lasta ajettiin takaa, se juoksi, juoksi, kunnes jäi seisomaan tuvan lattiassa olevan avonaisen kellariluukun partaalle. Kellarin pimeästä kutsui isän ääni: 'heittäy vaan alas, minä otan sinut vastaan, älä ollenkaan pelkää!' Lapsi ei nähnyt isäänsä, se näki vaan pelkkää pimeyttä, mutta siitä huolimatta se totteli isän ääntä ja heittäysi kellariin. Ja tätä ei sen tarvinnut katua. Tehkäämme samoin me, vaikk'emme synnin pimeydeltä voi Jumalaa nähdä. Uskoen Hänen armolupauksiinsa, heittäykäämme pimeydestä huolimatta Hänen syliinsä. Siihen paeten ei ole vielä kukaan hairahtunut. Vaan jos epäröimme, jos emme rohkene, — silloin, vasta silloin on vaara tarjona."
Tämä puhe koski Kustaa Aadolfin syvimpään sydämeen. Epäröivänä hän vielä viivyskeli jyrkänteen partaalla. Entä jos hän sentään rohkenisi — — —. Olisiko ikuisesti armorikkaan Jumalan syli vielä avoinna hänellekin?
"Oli aika, jolloin minäkin uskoin", sanoi hän, "ja silloin näin kaikki valoisalta kannalta. Mutta synti sai minussa vallan ja nyt on kaikki pimeätä. Vihaan syntiä. Olisin mieluummin synnin rangaistuksen kuin itse synnin painon alaisena. Vaan en voi irtautua synnistä."
"Mutta tahdot siitä irtautua."
"Tahdon."
"Siis tahdot samaa, minkä Jumalakin tahtoo. Miksi siis Häntä pakenet,
Häntä ainoata, joka voi sinulle pelastuksen antaa?"
Kustaa Aadolf kumartui taappäin taas taivasta tähystelemään. Hänen sydämessään riehuivat aatokset ja tunteet kovassa taistelussa.
"Jos kokonaan Jumalalle antauisin, niin pitäisihän minun tulla synnittömäksi. Siihen jo kerran luulin pian pääsevänikin, mutta nyt olen toden totta saanut kokea ihan päinvastaista", sanoi hän.
"Jos Jesuksen ansioon turvaten antaut Jumalalle, olet Hänen edessään yhtä puhdas ja synnitön kuin Jesus itse", sanoi Sven Riise uskon elähyttämänä.
"Mutta miten on sitten selitettävä, että yhä edelleenkin lankean syntiin?" kysyi Kustaa Aadolf.