"Kuulehan Elisa", kuiskasi Irene, "aikooko maisteri niin pian jättää meidät. Oi, miten ikävää!"
"Emme saa olla itsekkäitä; meidän pitää suoda se hänen itsensä tähden", vastasi Elisa.
"Itsekäs en juuri tahtoisi olla, mutta toivoisin sentään, ettei hän vielä jouluksi aivan parantuisi, jott'ei niin pian lähtisi", arveli Irene.
Elisa ei vastannut mitään. Tuskin itsekään tajusi, että Irenen sanat olivat herättäneet vastakaiun hänen oman sydämensä salaisimmassa sopukassa.
Uudet toiveet elähyttivät Sven Riisen mieltä.
Jospa jo todenteolla voisikin ryhtyä opintoihinsa joulun jälkeen! Lukisi ahkeraan, valmistuisi nopeasti, saisi paikan. Kallista virkaa tulisi hän hoitamaan, rakentaisi ehkä oman pienen kodinkin, jossa — — —
Ei, nyt kehittyi unelma liian rohkeaksi. Olihan jo kylliksi siinä, että sai jälleen ryhtyä omaan työhönsä, ja käydä tositoimintaan käsiksi. Puolen vuotta sitte ei olisi tällaista tohtinut toivoakaan. Mutta ihmissydän, se ei koskaan tyydy. Jos jotakin saa, sitä enemmän vaan haluaisi. Toistaiseksi olisi sentään sillä hyvä, että saisi opintojaan jatkaa. Oikein kirjamiehen innolla ja rakkaudella hän lukuihin ryhtyisi. Miks'ei yhtä hyvä lukea kuin tässä vetelehtiä puolen yötänsä unetonna ja toimetonna? Iltasin sentään paraiten sujuisi, silloin hän muutenkin aina oli niin valpas. Parasta lienee vaan ruveta voimiaan koittelemaan ja karkaisemaan.
Opetustoimi ei enää entisellä tavallaan häntä viehättänyt senjälkeen, kun oma työ oli etusijan anastanut. Mutta harrastuksen puutteen koki hän korvata kahdenkertaisella tunnollisuudella.
Elisalle kertoili hän tuon tuostakin tuumiansa. Se tuotti hänelle virkistystä, sillä Elisa osasi niin erinomaisella tavalla syventyä hänen harrastuksiinsa. Elisa iloitsi hänen toiveistaan ja uskoi hänen tulevaisuuteensa.
Yleensä ei ollut hänen tapaistaan paljon puhella itsestään ja omista asioistaan. Oikeastaan ei hän nytkään puhunut itsestään, haastelihan vain rakkaasta tieteestään ja niistä ehdoista, mitä kunnon lääkärin tulee varteenottaa oikein vaikuttaaksensa kutsumuksessaan sairasten ja kärsivien hyväksi. Milloin puhe siirtyi häntä itseään koskeviin yksityisseikkoihin, oli Elisa sen aina niihin johtanut.