"Mutta sehän veri on vuotanut kaikkein puolesta, ja silti eivät ole kaikki vanhurskaita."
"En mitenkään tarkoita, että usko olisi tarpeetonta", sanoi Kustaa
Aadolf. "Se on kuin käsi, jonka avulla vanhurskauteen tartumme."
"Siis on se välttämätön, sillä ilman sitä emme voi pelastusta itsellemme omistaa."
"Mutta uskokaan ei ole itsestämme. Se on lahja Jumalalta."
"Miks'ei Jumala siis anna kaikille ihmisille uskon lahjaa?" kysyi Elisa.
"Siks' etteivät kaikki tahdo sitä ottaa vastaan."
"Siis on kaikissa tapauksissa jo ansio sekin, että tahdomme uskoa", sanoi Elisa.
"On tavallaan, samoin kuin hukkuvalle luemme ansioksi sen, että hän tahtoo tulla pelastetuksi ja sentähden tarttuu hänelle ojennettuun käteen."
"Kukahan toki hukkua tahtoisikaan?" huomautti Elisa.
"Ruumiilliset itsemurhat eivät ole harvinaisia, vieläkin tavallisempia ovat hengelliset", vastasi Kustaa Aadolf.