"Älä nyt!" pyysi Irene. "Ei auringonlaskua saa mihinkään pahaan verrata."
"Minä sitä vertaisin vanhurskaan miehen kuolemaan", sanoi Elisa. "Se on valoisa, mutta silti herättää se surun tunteita. Meidän silmissämme on se laskeumista, mutta toisessa maailmassa sitä ylösnousemisena tervehditään."
"Siitä vertauksesta enemmän pidän", sanoi Irene.
"Niin minäkin", myönsi Kustaa Aadolf. Hiljakseen katselivat siskokset auringon laskua. Taivas hehkui ja liekitsi täydessä loimossa, mutta vähitellen heikkeni rusko ja sammui hiljaa pois.
"Mitä tarkoitat vanhurskaalla miehellä, Elisa?" kysyi Kustaa Aadolf.
"Sellaista kuin Sven Riise", vastasi Elisa empimättä.
"Mikä tekee hänet vanhurskaaksi?"
"Hänen uskonsa."
Kustaa Aadolf pudisti päätään.
"Kysy häneltä itseltään! Hän ei ole vastaava 'minun uskoni', vaan
'Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojan veri'."