"Miks'en tohtisi. Entä sinä. Sinun laitasi on hullumpi. Tohditko sinä?"
"Minäkö? Minullahan ei ole mitään menetettävää." Puhuja kohotti olkapäitään.
He sitoivat hevosensa puun runkoon ja menivät alas niitylle.
Majuri tervehti heitä tunnetulla sydämellisellä herttaisuudellaan. Hän tunsi ainoastaan toisen heistä, ruukinpatruuna Hansson'in, joka omisti Hanninkylän metsän takana sijaitsevan Bergsjön ruukin.
Ruukinpatruuna esitteli ystävänsä tohtori Hesselin, joka oli saapunut vierailemaan hänen luokseen Bergsjön ruukille.
Kun Elisa näki, että vieraita oli saapunut, heitti hän karkelon sikseen ja tuli heitä tervehtimään. Irene seurasi häntä riemumieliä, ylpeillen sulhostaan ja sormuksestaan. Hän oli vielä niin lapsekas, että luuli herrojen ihan ihmettelyyn joutuvan, ja ruukinpatruuna, perheen monivuotinen ystävä ja naapuri, täyttikin siinä suhteessa hänen, toiveensa; sillä tähän asti ei ollut tämän mieleenkään vielä juolahtanut, että Irene jo olisi täysi-ikäiseksi neitoseksi ylennyt. Tohtori Hessel sitävastoin tervehti Ireneä vieraan henkilön tavallisella välinpitämättömyydellä.
Hirvenhovi oli vieraanvarainen talo, jossa ei kursailuja liioin käytetty. Senvuoksi pyydettiin muitta mutkitta herroja jäämään sinne koko illaksi, Irenen kihlajaisia viettämään.
Pian jätettiin leikki sikseen ja lähdettiin ryhmissä kotia kohden kulkemaan. Irene ja Helmer kävelivät käsikkäin tietysti joukon viimeisinä. He, saapuivat terassille toisten luokse silloin kuin ilmoitettiin illallisen olevan valmiin.
"Olet niin vakava tänä iltana, ethän vaan katune?" kysyi Kustaa Aadolf ja löi leikillisesti Helmeriä olalle, heidän astuessaan illallisen syötyä ulos ruokasalista.
"En toki", vastasi Broo, "mutta edesvastaus minua painostaa".