"Edesvastaus."
"Niin, Irene on lapsi ja luottaa kaikessa minuun aivan liiaksikin.
Miten voin minä häntä oikein ohjata?"
"Hän rakastaa sinua ja on hyvin herkkäluontoinen, häntä on helppo ohjata", vastasi Kustaa Aadolf rauhoittavasti.
Mutta sehän herkkäluontoisuus juuri Helmeriä huolestutti. Ja kun Irene hänen saliin saavuttuaan riemuiten riensi häntä vastaan, ei Helmer enää oikein käsittänyt omia tunteitaan. Irenen silmät oikein ilosta säteilivät, tuntui aivan kuin olisi hän jo kauan etsinyt ja odottanut sulhoaan ja kuitenkin oli tämä tuskin kahtakaan minuuttia ollut poissa hänen luotaan.
Miksi Irene juuri tänään oli erityisemmän iloinen? Olivathan he jo kauvan sitte toisilleen kuuluneet? Mutta Irene näytti panevan erittäin suuren arvon siihen, että he nyt saivat omistaa toisensa julkisesti muittenkin nähden. Se seikka Helmeriä painosti, vaikk'ei hän siitä itsekään ollut oikein selvillä.
Elisa ohikulkiessaan hymähti heille ja lausui jonkun ystävällisen sanan. Hän oli iloinen siitä, että Irenen sulho oli tehnyt häneen miellyttävän vaikutuksen ja peittelemättä hän ilmaisikin mielisuosionsa, varsinkin, kun hän huomasi, että sekä Helmer että Irene siitä olivat hyvillään.
Elisan silmäys ja ystävälliset sanat aikaansaivat Helmerin mielessä terveellisen käänteen. Hellästi katsoen Ireneen lupasi hän sydämessään tehdä hänet oikein onnelliseksi, niin onnelliseksi kuin Elisa näytti häneltä odottavan.
"Ei maar, Hessel", sanoi patruuna, "nyt on jo aika miettiä kotimatkaa; aurinkoon ei näet tänään ole ensinkään luottamista, sillä on ilmeinen halu peijata meitä".
Jäähyväiset heitettyään lähtivät herrat kotiapäin ratsastamaan oikotietä Hanninkylän metsän kautta.
Ihana oli metsä, kuin tarun taikahohteessa ikään. Loitolla laulurastas liversi, lähempää vastasi toinen, ne olivat tänä ihmeellisenä yönä varsin unhottaneet uinahtaakseen painaa päänsä siiven suojaan. Tiheiköissä vallitsi hämärä ja esineitten luomat varjonmuodostukset näyttivät eriskummaisen oudoilta ja salaperäisiltä. Mutta aukeilla aloilla oli niin valoisa, että olisi nähnyt vaikka lukeakin. Itse ilmakehä näytti hohtavan, sillä valo ei luonut varjoja minnekään.