Tohtori Hessel pidätti hevosensa.
"Kuunnellaan hiukan", sanoi hän.
Patruunakin pysähtyi, mutta hän kun ei oikein kyennyt luonnonkauneutta tajuamaan, vilkasi sensijaan salaa ystäväänsä.
"Luulenpa, että sittekin menetit jotakin siellä Hirvenhovissa äsken", sanoi hän.
"Minulla ei sinne lähtiessä ollut mitään menetettävää, mutta tuntuu tosiaankin kuin olisin siellä jotakin sentapaista saanut", vastasi tohtori hoputtaen hevostaan käymään.
"Hessel", sanoi patruuna vähäisen vaitiolon jälkeen, "jää sinä pitemmäksi aikaa meille. Se on meidän kumpaisenkin toivo, sekä vaimoni että minun. Sinun kanssasi viihtyy hyvin näin arkioloissakin."
"Kiitos! Hyvin viihdyn luonanne, mutta kuinka kauvan, siinä toinen asia! Olen levoton sielu."
"Sitä suuremmalla syyllä tarvitset sekä pohjalastia että ankkurin."
"Huh, varjelkoon siitä!"
Patruuna nauroi: