— Halveksitteko elämää?
Näin kysyi Garth yht'äkkiä, kun hän seuraavan kerran oli merellä Gunnelin kanssa.
Gunnel naurahti haluten mieluummin käsittää kysymyksen keveästi, mutta se ei oikein onnistunut Garthin vakavuuden rinnalla.
— Ei suinkaan kuolemalla niin suurta merkitystä ole, siirtyy vain toisesta olotilasta toiseen, sanoi hän vallattomalla huolettomuudellaan.
— Muuttuminen ei toki ole niin helppo asia, että sitä voi pitää joutavana, sanoi Garth ja katsoi ylös nähdäkseen pullistiko tuuli purjetta.
— Ajatelkaahan vain, miten paljon ahdistusta ja tuskaa joka ihmisen tulo tähän olotilaan maksaa, jatkoi hän. Ja kun toinen on sen kärsinyt minun tähteni, on minulla vain enemmän syytä pitää arvossa olemassa-oloani, kuin jos itse olisin kärsinyt tänne tuloni.
Hän puhui niin luonnollisesti ja oli niin ajatukseensa kiintynyt, että hän ei heti huomannut punastusta, joka kohosi Gunnelin poskille ja yhä tummeni.
Se oli haihtuvaa aluksi ja olisi pian kadonnut jälleen — kuten tavallisesti — jollei hän olisi tullut ajatelleeksi miten tavattoman tyhmältä sen täytyi näyttää Garthista. Hän saattaisi luulla hänen olevan turhankainon, ja sitä hän nyt kaikkein vähimmin oli. Garthin ajatus oli niin hieno, ja se oli sattunut Gunnelin kevytmieliseen elämän-halveksumiseen ikäänkuin nuhteena. Mutta sitä varten hän ei ollut punastunut, vaan tietoisena siitä, mitä oli tuntenut kuoleman vaarassa tuolla ulapalla. Jos he olisivat jääneet sinne, olisivat he saaneet seurata toisiaan kuolemaan. Se olisi ollut kylliksi Gunnelille. Mutta Garthille se nähtävästikään ei olisi merkinnyt samaa ja senvuoksi hän ei millään muotoa suonut, että hän olisi aavistanut, mitä hän oli tuntenut. Oli sen vuoksi parempi antaa hänen olla siinä uskossa, että hän piti elämää vähäarvoisena.
Garth tuli katsoneeksi häneen, huomasi hänen punastumisensa ja muisteli, mitä oli sanonut. Hänen mieleensä ei ollut juolahtanut, että siinä olisi jotain sopimatonta, mutta Gunnel näytti pitävän sitä sellaisena, ja siinä tapauksessa — — —
Gunnel huomasi hänen ihmettelynsä ja huomasi mikä oli tulossa ja kiirehti ehkäisemään enemmän kuin tarpeettoman anteeksipyynnön, joka olisi ollut arvotonta heille molemmille.