— Te olette antanut minulle opetuksen, sanoi Gunnel hermostuneesti. Olen tähän saakka ottanut elämän lahjan liian kevyeltä kannalta ja se on puolustamatonta.
Punastus tummeni hänen puhuessaan, mutta hän ei luonut katsettaan alas, Garth saisi lukea siitä, että hän nyt käsitti asian hänen tavallaan.
Garth oli iloinen siitä mitä näki. Äsken pitäen elämää vähäarvoisena, oli Gunnel tuntunut hänestä kypsymättömältä, nyt hän näytti hänen mielestään kypsyvän: ja se, että Gunnel otti vastaan vaikutuksia hänen sanoistaan, teki hänet juhlallisen onnelliseksi.
6.
Kun he sopivat kumppanuudesta elinajaksi, näytti heistä kaikki mahdolliselta ja keveältä. Kyllä molemmat tunsivat että heidän välillään oli melkoisia eroavaisuuksia, mutta mitä ne merkitsevät rakkauden rinnalla?
Eikö rakkaus ole suurin kaikesta? Ja tokkopa rakkaus koskaan oli ehjempää ja epäilyksistä vapaampaa kuin heidän? Kummallakaan ei ollut mitään epäröivää.
Ja sitten alkoi kihlausaika lyhyen valoisan ajan jälkeen, jonka kuluessa rakkaus oli lähentänyt heitä toisiinsa.
7.
— Sinä luulet auttamattomasti minusta liian hyvää, sinä armas, rakastunut hupsu! Miten sinun rakkautesi käy opittuasi tuntemaan minua sellaisena kuin olen? sanoi Gunnel hellästi ja hilpeästi, mutta samalla olennossa hieman todellista levottomuutta.
Garth nauroi onnellisena.