Gunnel kiersi käsivartensa Garthin kaulaan ja painautui häntä lähelle.
— Tahdon että olet ankara minulle, sillä näetkös, tahdon tulla paremmaksi, tahdon…
— Tahdon?
— Etten jää liian paljon jälkeen!
Garth hyväili hänen päätään.
— Mitä tarkoitat jälkeen-jäämisellä? kysyi Garth hellästi.
— Sinä olet hyvä, mutta minä en ole. Mutta tahtoisin tulla hyväksi. Koetan, mutta olen niin hirveän itsekäs. Se on kuin vuoren halkomista. Ajoittain se sujuu, mutta sitten se tekee tenän, kiven kovaan.
Garth oli niin liikutettu tästä tunnustuksesta ja niin onnellinen, ettei hän löytänyt sanoja ilmaistakseen sitä mitä tunsi. Täyttyisikö nyt vihdoinkin hänen pitkällinen kaipauksensa?
Gunnel katsoi ylös kyyneltynein silmin.
— Etkö vastaa minulle mitään?