— Olisiko tuntehikas pikku lapsi äitiänsä vastaan? Ei ikinä! sanoi Garth pontevasti.
Sitten hän kumartui alas katsoakseen oliko pienokaisen onnistunut sotkea hänen kengännauhansa, ja hän huomasi hänen onnistuneen oikein hyvin. Se ilahdutti häntä, sillä sehän osoitti, ettei lapsi ollut kömpelö pienistä sormistaan. Jos hän nyt osasi hyvin sotkea, kun hän ei paremmin ymmärtänyt, osaisi hän kyllä selvittää saatuaan ymmärrystä, ajatteli hän.
Mutta oikeastaan hänen ajatuksensa askartelivat muussa.
— Gunnel, tarkoititko totta silloin kerran pyytäessäsi minun olemaan ankaran sinulle? kysyi hän katsomatta ylös.
— Kyllä silloin tarkoitin totta, mutta en tiedä, tahdonko, että olet nyt, vastasi Gunnel hermostunein elein yrittäen ottaa asian leikillisesti.
Garth oli ääneti ja tarkkasi yhä pikku Estridin leikkiä.
— Mitä aioit sanoa minulle? kysyi Gunnel pikaisesti.
— Tahdoin pyytää sinua, ettet tekisi erotusta lasten välillä, sanoi Garth samalla matalalla äänellä ja vakavuudella, joka tunki Gunneliin.
— Sehän lankeaa luonnostaan, että minun täytyy omistaa itseni enemmän pienimmälle, puolustihe Gunnel.
— Sitähän en tarkoitakaan. Ja sen sinä tiedät. En pidä siitä aikomuksestasi, että tahdot tehdä Estridistä minun ja Gunvorista sinun.