— Se ei ollut vain itsekkäisyyttä, sanoi hän kiireiseen, kuumeiseen tapaansa. Tahdoin myöskin pelastaa sinut jumalattomuudesta mennä sotaan surmaamaan.
Garth ei vastannut, katsoi vain häneen. Gunnel huomasi, ettei hän uskonut hänellä olleen sellaista tarkoitusta, ja hän puolusti itseään heti sitä epäluuloa vastaan.
— En ollut ehkä täysin tietoinen siitä tarkoituksesta, järkytetty ja epätoivoinen kun olin, mutta se oli olemassa ikäänkuin vaistona minussa. Sinun intosi lähteä sotaan ei sopinut yhteen kristillisyytesi kanssa.
— Ei kristillisyydelle vastakkaista ole maansa lakien ja hallituksen totteleminen, vastasi Garth katkaisevalla äänellä.
Gunnelin silmät liekehtivät. Hän nousi polvistuneesta asennostaan.
— Voitko sinä kristittynä hyväksyä sodan? kysyi hän kiivaasti.
— En, en hyväksy sitä, se on välttämätön paha, vastasi Garth pikaisesti.
— Paha! Ja sinä tahdot ehdoin tahdoin, vieläpä innostuneena olla mukana! virkahti Gunnel intohimoisesti.
— Sinä et saa kiihoittaa itseäsi noin, Gunnel! Istu ja koeta olla tyyni.
— Oh, sinä et halua vastata minulle! Sinä et osaa vastata! virkkoi hän voitonriemuisesti.