Gunnelilla ei ollut todellakaan rauhaa istuutuakseen, hän seisoi siinä joustavana, elämää ja liikettä joka jäntereessä.
Hänen kiintymyksensä teki Garthin tyyneksi ja hän vastasi maltillisesti.
— Jos menisin sotaan innostuneena, olisi minun innostukseni sellaista, jota tuntee mennessään uhrautumaan sen puolesta, jota rakastaa enemmän kuin elämää — isänmaan ja kaiken sen puolesta, mitä siihen kuuluu: lähimpien, kodin, uskonnon, kulttuurin, maitten ja merien, isien perinnön puolesta, joka pitää jakamattomana jättää tuleville polville.
Suuttumus väistyi hänen kasvoistaan, hänen puhuessaan, isänmaanrakkauden tulen tieltä.
Mutta se ei vaikuttanut Gunneliin.
— Jos menet sotaan, et mene sinne vain uhraamaan itseäsi, vaan tehdäksesi kaiken, mikä on sinun vallassasi, uhrataksesi vihollisesi. Onko se Kristuksen tottelemista? Eikö hän sano: "rakasta vihollistasi".
— Voin rakastaa vihollistani, vaikka tapankin hänet.
— Sepä oli merkillistä!
— Jos minun pitää valita toinen kahdesta: joko tappaa viholliseni tai antaa hänen tappaa ystäväni ja vallata ja sortaa maatani, en voi valita jälkimmäistä, sillä siihen sisältyy paljon enemmän kuolemaa.
— Miten sinä puhut ja lasket! Luulin, ettei se soveltuisi Kristuksen rakkauskäskyyn. Mutta senvuoksi te kristityt teette niin, että se käsky on kadottanut kaiken voimansa maailmassa.