4.
Kun Gunnel tuli kotiin pienen poikansa kanssa, oli Garth jalkeilla ja saattoi tulla kävellen heitä vastaan.
Ilossaan saada nähdä hänet jälleen ja näyttää hänelle heidän pientä poikaansa ei Gunnel huomannut, että hänen miehensä ontui.
Kun hän sittemmin huomasi sen, tunsi hän pistoksen kulkevan lävitseen. Mutta hän tyyntyi ajatellen, että Garth niin hiljakkoin oli noussut ylös, tietysti ontuminen menisi ohi, kun hän tottuisi enemmän nojautumaan jalkaan. Jäätävä pelko, jota hän ei tahtonut tunnustaa itselleen, esti häntä kuitenkin kysymästä häneltä tai Hilma Grotilta asiasta.
Hän tarkkasi Garthia innokkaasti, mutta salaa, hänen noustessaan ja kävellessään huoneen poikki. Hän koetti vakuuttaa itselleen, että hän oli nähnyt väärin tai että ontuminen väheni. Toisinaan hän melkein luuli erehtyneensä, mutta toisena hetkenä taas oli vika hänen käynnissään niin huomattava, ettei hän voinut pettää itseään.
Muutamia päiviä kului ilman että sanottiin mitään siitä, jota kumpikin kuitenkin ajatteli, ja Gunnelin salainen ahdistus lisääntyi.
Eräänä päivänä, kun he istuivat yhdessä, ja Garth meni huoneen poikki noutamaan kirjaa hyllyltä, kääntyi hän odottamatta ja huomasi Gunnelin levottoman katseen.
— Sinä huomaat, että minä onnun? sanoi hän keveästi, ikäänkuin olisi puhunut jostain mitättömästä asiasta.
Gunnelkin koetti ottaa sen siltä kannalta.
— Sitä tuskin huomaa ja se menee tietysti ohi, sanoi hän enemmän vakuuttavasti kuin kysyen.