Entä Garthin kristillisyys! Minkälaiseksi Gunnel havaitsi sen lähemmin tutkiessaan häntä? Elämänilon viholliseksiko vai ystäväksi?
Sitä hän ei tiennyt, hän tiesi vain, että Garthin kristillisyys oli niin yhtä hänen kanssaan, että Gunnelin olisi ollut vaikea rakastaa häntä ja olla nurja sitä kohtaan.
Kuinka hänen kristillisyytensä oli saattanut tulla niin hänen elämäkseen, että se etsimättä ilmeni koko hänen olennossaan, ilman että hän näytti ajattelevan sen ilmaisemista? Se oli itse se ilmapiiri, missä hän eli.
Gunnel oli utelias ja tahtoi mielellään kysyä häneltä, mutta pidättyi siitä, sillä Garth oli varovainen sisäisen elämänsä suhteen.
Minkätähden? Pelkäsikö hän ettei Gunnel ymmärtäisi häntä, ja pelkäsikö hän, että Gunnel ymmärtämättömän varomattomasti loukkaisi häntä tässä hänen sisimmässään, joka oli herkästi tunteellinen kuin hermo?
9.
— Sinä tahdot tietää, mitä minä uskon?
Garth sanoi sen verkalleen, juhlallisesti, eikä Gunnel tahtonut sanallakaan katkaista ajattelevaa äänettömyyttä, joka seurasi sitä.
Gunnel ei ollut voinut hillitä uteliaisuuttaan, sillä sehän oli paljon enemmän kuin sitä. Eikö hänen oikeutensa, niin, hänen velvollisuutensakin ollut oppia tuntemaan Garthia perin pohjin? Sen vuoksi hän oli uskaltanut tehdä kysymyksen.
Uskallettua se oli, sillä hän pelkäsi että vastaus olisi asettava hänen rakkautensa koetukselle. Gunnel, joka oli sykkivää elämää ja vapautta, ei tiennyt mitään pahempaa kuin kuivat opinkappaleet. Tähän saakka Garth oli säästänyt häntä niistä. Nyt hän oli itsestään kysymyksillään saattanut ne esiin.