— Henning, alan ymmärtää, miten sinä mahdat rakastaa Jumalaa… Jos hän on yhtä todellinen sinulle kuin sinä minulle… ja hänen anteeksiantonsa sinun anteeksiantosi kaltaista…
— Minun!
Hänen äänensä ilmaisi taivaan korkuista erotusta hänen vaillinaisen, inhimillisen anteeksiantonsa ja Jumalan anteeksiannon välillä.
Gunnel istui ääneti painautuneena miestänsä vasten, ja hänen kaipaava katseensa katsoi huoneeseen näkemättä mitään, mutta ensimmäisen kerran huomaten jotain siitä todellisuudesta, joka on näkymättömissä ja täyttää maailman kaikkeuden.
6.
Avioliittonsa alussa Gunnel ja hänen miehensä olivat sopineet siitä, etteivät pidä yhteisiä aamu- tai iltarukouksia, sillä Gunnel oli turhanarka kaikesta, joka mahdollisesti voisi kehittyä tyhjäksi tavaksi, ja teeskentelyn pelosta hän tahtoi välttää kaikkea, missä hän ei voinut olla kokonaan mukana.
Mutta sen päivän illalla, jolloin Gunnel oli tullut kotiin sairaalasta pikku poikineen, oli Garth tuntenut niin välttämätöntä tarvetta perheensä kanssa kiittää Jumalaa, että hän välittömästi oli antanut myöten sille. Kun lapsentyttö tuli sisään hakemaan Estridiä, ja Hilma Grot nousi ylös lähteäkseen, pyysi Garth heitä jäämään. Keittiöpalvelijaa lähetettiin hakemaan, ja kun kaikki olivat koolla, otti Garth Raamattunsa ja luki kappaleen. Se oli kiitospsalmi. Hänen sydämensä oli lämmin, ja hän puhui luonnollisella ja miellyttävällä tavalla luetun johdosta, ennenkuin hän lopetti lyhyeen rukoukseen. Eivät kotitapahtumat vain olleet hänen sydämellään, se sykki vielä enemmän ihmiskunnalle yleensä, ja hän kantoi yksinkertaisessa palavassa rukouksessaan maailman hädän Jumalan eteen.
Palvelijat menivät jälleen toimiinsa kyynelsilmin, pikku Estrid puristi isäänsä lujemmin kuin tavallisesti yöhyvästiksi, ja Hilma Grotin kädenpuristuksessa oli jotain erikoisen lämmintä hänen sanoessaan hyvästiä.
— Gunnel, onko sinulla mitään sitä vastaan, että pidämme kotihartautta tästälähin? kysyi Garth, kun hän ja Gunnel olivat jääneet kahden. Tahtoisin niin mielelläni sitä.
Gunnel suostui heti hänen toivomukseensa, hän ei enää voinut kieltää häneltä mitään.