— Menen piiloon.
— Jeesuksenko luo?
Estrid mietti hetkisen ennenkuin vastasi.
— En, sitä en voi, mutta hän löytää aina minut sitten vähitellen.
Gunnel ymmärsi, että pienokainen piti luonteensa kirkastumisen Jeesuksena, joka tuli hänen luokseen, ja syvästi liikutettuna hän ajatteli, että se kyllä olikin niin.
Myöhemmin illalla, kun lapset makasivat, ja Gunnel oli yksin miehensä kanssa, puhui hän miehelleen Estridistä.
— Minun pimeyteni ja sinun valosi taistelevat lapsestamme, sanoi hän hieman värisevin hymyin.
Garth ei vastannut, mutta hänen katseensa, vakava ja hellä, näytti tahtovan tunkeutua Gunnelin sisimpään ja hakea sieltä sitä salattua, jota hän aina kaipauksella oli odottanut.
Gunnel veti nyyhkyttävän hengähdyksen ja nojautui Garthiin.
— Sinä olet käynyt minulle ylivoimaiseksi, sanoi hän.