— Mutta se nimi käsittää niin paljon, muistutti Gunnel. Kaikkein erilaisimmat uskonnot nojautuvat häneen. Kuinka sinä uskot häneen? Kuka hän oli?
— Oli? Uskon häneen, joka on!
Garth oli kääntänyt päänsä nyt, eikä katsonut Gunneliin, vaan merelle päin. Ja Gunnel seurasi hänen katseensa suuntaa tiedottoman odottavana. Garth oli puhunut hänestä, joka on, sillä tavoin että Gunnel siinä hetkessä odotti saavansa nähdä hänet tuolla valoavaruudessa veden yläpuolella.
— Eräänä aikana elämästäni, jatkoi Garth, joka nyt löysi sanoja murrettuaan jään, rippikouluaikanani ja lähinnä sitä seuraavana aikana, olin Kristuksen luona autuuden vuorella. Opettajani piti vuorisaarnaa Raamatun ytimenä ja herätti meissä rakkautta siihen. Elin siitä ja koetin rehellisesti elää sen mukaan. Se kävi hapuilevasti, ja minä jouduin hätään sairauden aikana, jolloin kaikki luulivat minun kuolevan. Opettajani tuli minun luokseni ja nähtyään tuskani, ei vuorisaarna enää riittänyt, hän vei minut Golgatalle.
Ja sinne jäin sitten kauaksi aikaa.
Teurastettu karitsa, joka on poisottanut maailman synnit, oli minun kaikkeni. Tahdoin kuolla hänen kuolemansa maailmasta ja itsekkäisyydestäni. Kärsin hänen kärsimisensä ja kuljin hänen marttyyriaskeleitaan joka paaston aikana ja hengitin vapautuneena hänen ylösnousemisensa päivänä joka pääsiäisenä.
Mutta se Kristus, joka oli elänyt ja kuollut maan päällä, on kaukana, taampana ajassa. Olin lukenut yhä uudelleen kaikki hänen elämästään ja opistaan, hänen kuolemastaan ja ylösnousemisestaan, ja osasin sen ulkoa. Ne olivat toteutuneita tosiasioita. Ne olivat tapahtuneet kauan sitten. Minun tähteni tosin, niin että minulla oli hyötyä niistä, oli pohja mille rakentaa. Mutta mitä rakentaisin sille perustalle? Voima ja rohkeus, rakentamisen ilo puuttuivat minulta.
Olin katsonut niin kauan vain taaksepäin. Vihdoin käännyin ja katsoin eteenpäin.
Ja silloin! Silloin hän kohtasi minut uudelleen, ristiinnaulittu Herra Kristus. Sama ja kuitenkin — uusi. Kohtasin hänet Patmoksella Johanneksen ilmestyksessä. Ja sain nähdä hänet elävänä, sellaisena kuin hän nyt on, pyhässä valkeudessa, silmät kuin tulenliekki ja ääni kuin suurten vetten kohina. Ja sain kuulla hänen puhuvan siitä ihanuudesta, missä hän meitä varten istuu Jumalan oikealla puolella.
"Elä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen ja elävä. Olin kuollut mutta katso, elän iäisyyksien iäisyydessä ja minulla on kuoleman ja kuoleman valtakunnan avaimet."