Mutta Gunnel jäykkeni, jokin hänen sisimmässään asettui vastarintaan.
— On niin paljon minun puolellani juopaa, niin paljon kauneutta ja vapautta ja muuta, jota en tahdo jättää, mutisi hän ja katsoi Garthiin heräävällä uhmalla, ikäänkuin olisi odottanut nuhteita, joita valmistausi torjumaan.
Mutta Garth ei nuhdellut.
— Seuraa sinä haluasi. Et voi tulla minun puolelleni ennenkuin se muuttuu.
— Sinä puhut ikäänkuin se tulisi muuttumaan. Mutta jospa se ei koskaan muutu? kysyi Gunnel melkein uhittelemalla.
— Niin en kuitenkaan koskaan ryhdy pakottamaan.
— Lupaatko ettet aseta vähintäkään sidettä minun vapaudelleni? kysyi Gunnel yhä epäluuloisena.
— Sen lupaan luottaen siihen, että sinä puolestasi otat huomioon, minkä minun asemani kristinuskon opettajana voi tehdä sopivaksi tai sopimattomaksi vaimolleni.
— Mitä esimerkiksi?
— Sen sinun hienotunteisuutesi sanoo sinulle, en minä.