Hän piti häntä edelleen sylissään. Gunnelin niska oli Garthin olkaa vasten, ja aurinko paistoi puunlatvan läpi Gunnelin ylöspäin käännettyihin kasvoihin.
Garth näki hänen värisevässä hymyssään vakavuuden, tunsi kuinka hän rakasti häntä ja ajatteli, että niitä, jotka Jumala on yhdistänyt sellaisella rakkaudella kuin heidän, eivät ihmiset saa erottaa.
Hänen miehekkäät piirteensä jäykistyivät äkillisestä päättäväisyydestä.
— Gunnel, mikä estää meitä menemästä naimisiin jo tässä kuussa!
Hänen äänensä oli jäykkä ja ankara ja hän sulki Gunnelin syliinsä ikäänkuin varjellen häntä näkymättömältä viholliselta.
Gunnel hengitti nopeaan.
— Niinkö pian?
— Niin, minä tahdon. Etkö sinä tahdo?
Gunnel epäröi. Tämä äkillinen ehdotus, joka esitettiin niin jyrkästi ja tylysti, vaikutti Gunneliin kuin halla kukkatarhaan.
— Tämä aika ennen sitä on niin runollista, kuiskasi Gunnel hymyillen epäröivästi, sillä hän tunsi itsensä epävarmaksi, Garthissa oli jotain niin suuttunutta.