— Runolliselta!
Garth ikäänkuin viskasi luotaan tuon sanan suuttuneen ylenkatseellisesti.
— Emme elä novellia, Gunnel, elämme elämää! Gunnel tunsi itsensä niin pieneksi ja katoavaksi.
Garthin liekehtivän voiman rinnalla, ja se valtasi hänet ja tempasi mukaansa. Oli suloista myöntyä antautuvana.
— Kuten tahdot, rakkahin! kuiskasi hän.
12.
Vasta jälkeenpäin, illalla ollessaan yksin huoneessaan, Gunnel muisti, ettei hän ollut saanutkaan tietää mikä Garthia oli niin järkyttänyt. Sen hän oli onnistunut kiertämään äkillisellä esityksellään häistä.
Mutta Gunnel tahtoi saada selville, mikä hänet oli saattanut levottomaksi, sillä hänen ristiriitansa oli ollut liian huomattava joutuakseen mitättömästä asiasta.
Lähemmin mietittyään Gunnel ihmetteli eikö se mahtanut ollakin tuo sama — mikä se nyt lie ollutkin — joka oli saattanut Garthin niin odottamatta ehdottamaan pikaista avioliittoa. Hän ei ollut tehnyt sitä rakkauden hellällä kiihkeydellä, vaan suuttuneesti, tylyllä ankaruudella, ikäänkuin jotain uhmatakseen.
Gunnel mietti kovasti mikä tai kuka oli järkyttänyt häntä.