Hän itse ei ollut sitä tehnyt, sen hän tunsi, sillä Garthin rakkaus häneen oli ollut jos mahdollista vielä hellempää kuin koskaan ennen.
Mutta sen täytyi kuitenkin jollain tavoin koskea häntä, sillä se vain, mikä koski Garthin arimpaan, saattoi järkyttää häntä siinä määrin. Ja hänhän oli Garthin arin kohta.
Hän kyllä — ja toinen lisäksi, Garthin Jumala.
Gunnel rypisti otsan mietteisiin, siinä istuessaan vuoteen laidalla puoleksi riisuutuneena ja koneellisesti tukkaansa aukoen.
Garthin mielentilassa oli ollut jotain ristiriitaa sinä iltana.
Olivatko hänen Jumalansa ja hän — Gunnel — joutuneet vastakkain?
Se ei ollut mahdollista. Hänhän ei ollenkaan tahtonut olla Garthin sisäisen elämän tiellä, ja sen hän oli selvästi sanonut Garthille. Hän tunsi mitä syvintä kunnioitusta Garthin uskonelämää kohtaan, ja sen Garth tiesi.
Mutta hän — Gunnel — ei elänyt sitä.
Olisikohan se voinut käydä vaikeaksi Garthille?
Eihän se kuitenkaan ollut mitään uutta hänelle, senhän hän oli tiennyt alusta alkaen.