Ei, heidän välillään ei ollut mitään, mikä olisi Garthia liikuttanut. Sen oli täytynyt tulla ulkoapäin.
Gunnelin arvailu harhaili hapuillen sinne ja tänne ja siten yht'äkkiä osui oikeaan.
Garthilla oli tietysti ystäviä ja tuttavia. Uskonheimolaisia. Ettei hän heti tullut ajatelleeksi heitä! He olivat tietenkin olleet esillä.
Kihlaus oli nyt julkaistu, ja ihmiset pohtivat sitä. Eikähän ihminen koskaan muulloin ole siinä määrin arvostelun alaisena kuin kihloihin mennessä, sehän on tunnettu asia. Tietysti oli joku kirjoittanut ja paheksunut hänen kihlaustaan. Ahdasmielisiä ihmisiähän on niin paljon. Ja mitä ahtaampia, sitä tuomitsevampia.
Gunnel hymyili itsekseen.
Rakas Henning-parka, nyt hän ymmärsi!
Mutta että hän saattoi välittää niin paljon ihmisten puheista! Gunnel oli luullut hänen seisovan sellaisen yläpuolella.
Gunnelille teki oikein hyvää huomata pieni heikkous Garthissa, vaikka Gunnel olisi suonut sen olevan jotain muuta kuin heikkoutta siihen nähden, mitä ihmiset sanovat.
Omasta puolestaan ei Gunnel koskaan pannut pienintäkään huomiota sellaiseen, pikemmin hän halusi uhmata, ja hän lupasi itselleen kasvattavansa Garthia siinä suhteessa.
— Ihmettelen, mitä pahaa he ovat sanoneet minusta.