Ja Garth painoi Gunnelin lujasti itseään vasten.
Kun he sitten istuivat käsi kädessä kivellä, käänsi Gunnel suruisen katseen Garthiin, eikä kaipaus ollut milloinkaan ollut syvempi.
Mutta hän ei sanonut mitään.
— Oletko lukenut kirjeet? kysyi Garth.
— Olen.
— Mitä ajattelet niistä?
Gunnel hymyili, vaikka itku värähteli huulilla,
— Ei tuomitun sovi tuomita tuomareitaan.
— Gunnel!
Garthin koko sisin nousi niitä arvosteluja vastaan, joiden edessä Gunnel taipui noin hienoin, loukatuin itsetunnoin.